sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

HUOH!

Kävimme tänään treenaamassa, kun Irwinin jalka ollut useamman päivän jo hyvä, eikä turvotusta ole ollut.
Irwin oli heti alusta alkaen, jotenkin paineistunut.
Seuruussa jätätti n.askeleen verran, yritin saada Irwiniä mukaan innostamalla ja nostamalla äänenpainoa korkeammaksi, mutta ei Irwinissä tapahtunut juurikaan reaktiota, tuntui tästä hämmentyvän vain lisää.
Seuruuta otin sitten imuttamalla, alkuun tuli hyvin, mutta oli kuitenkin hiukan paineistunut koko ajan.
Koitin sitten seuruuta uudestaan, mutta taas se pää painui hiukan alas. Koitin ottaa seuruuta "sivu" käskyllä ja lähtikin hyvin, ei jätättänyt, mutta kyllä se pää silti oli hiukan alempana.
Seuruussa otin eteenpalkkausta ja samantien kun tuli pienikin onnistunut askel niin tuli palkka.
Irwin ei vain kuitenkaan lähtenyt siitä aukeamaan ja huomasin hiukan omien hermojeni kiristyvän, joten laitoin Irwinin sivuun siksi aikaa kun Milla teki Gian kanssa.
Koitin sitten vielä uudestaan, mutta sama homma.....huoh huoh huoh!
Ajattein sitten että en ota Irwinin kanssa tänään enään mitään, koska huomasin oman turhautumiseni.

Milla ottin Gian kanssa hyppyä ja sitä seuraillessani myös oma turhautuminen rupesi katoamaan, vaikka pieni vitutus päällä olikin.
Päätin sitten että kokeillaan nyt miten Irwin suorittaa hypyn, jos ensimmäinen suoritus on päin persettä, en ota yhtään enempää mitään.
Tästä sitten yllätyinkin, Irwin suoritti hypyn todella hyvin ja matkaa hypylle oli 3-4 metriä. Lähti liikkeelle hyvin, vaikka hiukan vauhdikkaampikin voisi olla ja hypyn jälkeen kääntyi hypyn taakse seisomaan ja pysyi sielä. Tästä onnistumisesta oma mieli nousi kyllä huimasti ja saatiin tehtyä useampi hyvä toisto Irwinin kanssa ja vaihtelin matkan pituutta ja joka kerta Irwin suoritti liikkeen. Muutaman kerran lähti kääntymisen ja hetken seisomisen jälkeen liikkeelle ja otti muutaman askeleen.

Mutta olen niin iloinen, että saatiin lopetettu treenit onnistuneeseen suoritukseen, vaikka pientä epävarmuutta ja paineistumista Irwinissä näkee myös hyppyä otettaessa.

Milla otti videon meidän hypystä ja tässä juuri Irwin lähti ottamaan muutaman askeleen, mutta pysähtyi sitten uudestaan, josta annoin palkan, kun tämän päivän vire taso oli mitä oli

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Lepopäiviä

Tosiaan Irwinille tuli nyt hiukan lepoa treenailun suhteen.
Lauantaina kävi pieni yhteenotto ja Irwin sai purujäljet oikeaan etujalkaansa. Kevensi jalkaa hiukan tapahtuman jälkeen ja aristi puremien kohdalta, mutta aristusta ei ollut kyynärässä, lavassa eikä ranteessa.
Vaikka putsasin haavoja ja vastapuolella alempana olevasta haavasta melko hyvin nestettä pihalle valui, rupesi kuitenkin nestettä kertymään, joten Irwin on nyt antibioottikuurilla.
Nyt tiedossa rauhallisia kävelylenkkejä muutaman päivän ja toivon mukaan paranee hyvin. Aristusta jalassa ei enää tänään ollut yhtään sekä neste/turvotus on laskenut.

Ilmoitin Irwinin tänään 12.4 järjestettäviin Mölli-tokokisoihin, kun kerrankin täälä Tampereella sellaiset järkätään ja päästään vähän treenaamaan omaa jännitystä ja muutenkin kisatilannetta :)

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Askeleen lähempänä kisa tavoitteita:)

Eilen illalla käytiin Millan kanssa treenailemassa.
Itselläni oli hyvä fiilis päällä ja oli kiva päästä tokoilemaan, suunniteltiin hiukan että mitä kentällä tehtäisiin.
Irwinillä oli taas hyvä vire päällä, tästä olen oikeasti niin iloinen, että nykyään se vire on jo heti alusta lähtien ilman sen kummempia leikkejä jo hyvä.
Jätin Irwinin alkuun kentän laidalle kun Milla teki Gian kanssa ja itse toimin liikkurina.

Irwinin kanssa otin alkuun seuruuta pieniä pätkiä ja sitten otettiin yksi pätkä seuruuta niin että Milla toimi liikkurina ja koitin lähestulkoon ilman palkkaa. Liikkeelle lähtö-käännös oikeaan-täyskäännös-hidasta vauhtia-liike seis.
Irwin lähti hyvin seuruuseen ja kontakti pysyi, käännös oikeaan meni hyvin j Irwin pysyi hyvässä kohtaa, täyskäännöksessä Irwin hiukan jäi, kun käännyin Irwinistä poispäin, vaikka tarkoituksenani oli kääntyä Irwiniin päin, mutta tuli sieltä kuitenkin sitten ja otti kontaktin, hitaassa kävelyssä piti todella hyvin kontaktin ja oikean paikan ja liikkeen pysähdyttyä otti hyvän perusasennon.
Irwin oli hiukan hämillään sen jälkeen kun otin seuruuta ja pientä jätätystä oli, kun tuossa seuruu pätkässä ei tullut palkkaa, niin tämä vaikutti hiukan Irwiniin että tekeekö nyt oikein.
Vire kyllä saatiin taas hetken päästä nostettua hyvin. Nyt kun tarkoituksenani olisi ruveta jättämään sitä palkkaa pois, jotta ennen kisoja olisi niitä palkattomia liikkeitä.

Muutaman seuruu pätkän teimme niin, että otin Irwinin perusasentoon ja Milla kävi viemässä herkkua sitten vähän kauemmas ja otin Irwinin kanssa pienen seuruu pätkän ja vapautin sitten eteen herkun luo. Tämä auttoi hyvin siihen pieneen jätätykseen ja ajattelinkin, että voisi jatkossa muutenkin ruveta käyttämään vaikka namialustaa.

Täyskäännöksen suhteen pitää ruveta tekemään vielä enemmän pyllytreeniä jotta käännös olisi nopeampi, nyt tuppaa välillä käymään niin että etupää tulee kyllä mukana, mutta se takapää jää välillä johonkin ja sitten Irwin on ihan kiemuralla, mutta treeniä treeniä:)

Loppuun otimme paikkamakuuta ja luoksepäästävyyttä.
Luoksepäästävyyttä teimme niin, että menimme pienen matkan päähän toisistamme vastakkain ja vuoron perään toinen jätti koiran paikalleen ja meni toisen luokse, joten samalla otimme myös paikallaolo treeniä.
Paikkamakuussa Irwin pysyi hyvin, tämä onkin oikeastaan aina ollut meidän varmin liike.
Pari kertaa kävi niin kun palasimme koirien luokse, niin Irwin kuunteli Millan antamaa käskyä Gialle ja nousi perusasentoon, joten hiukan pitäisi vielä vahvistaa sitä, että ainoastaan minulta tulee käskyt.

Mutta sunnuntaina olisi tarkoitus taas päästä treenilemaan ja toivon mukaan ei sitä takatalvea enään tulisi, niin saataisiin taas hyppy mukaan kuvioihin, eilen oli tuo kenttä vielä sen verran jäässä paikoitellen, että ei viitsitty hyppyä ottaa,

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Silmä- ja polvitarkastus :)

Irwin tosiaan kävi tänään silmä- ja polvitarkastuksessa, turhaan jännitin, pojan tulokset olivat puhtaat:)
Irwin hiukan jännitti tilannetta, kun päästiin paikanpäälle, johtunee varmaan edellispäivänä sattuneen pienen välikohtauksen takia, jossa vieras vammainen mies henkilö, olisi halunnut Irwiniä tulla katsomaan, mutta juoksi niin yllättäen puskien takaa ja käden heiluen samalla koko ajan ja huutaen "Haliberni!", joten niin minä kuin Irwinkin sekä minulla hoidossa olleet vehnäterrieri ja veljeni walesinsprinkku säikähdettiin ihan kunnolla! Irwin perääntyi tilanteesta ja oli hiukan paniikissa, kyllä sitä nyt vähemmästäkin pelästyy, vaikka tämä mies tarkoittikin vain hyvää ja olisi Irwiniä halunnut tulla silittämään, mutta tuli tilanteeseen vähän turhan ryminällä. Mutta siitä johtuen Irwin hiukan jännitti vieraita ihmisiä. Silmät ja polvet antoi kyllä katsoa hyvin, eikä sitä tilannetta niin jännittänyt, vaikka olisin luullut niin, kun pimeään huoneeseen mentiin, mutta tarkastus meni hyvin ja Irwinillä on tarkastajan mukaan erinomaiset polvet, hieno poika Iivini!:D

Lausunnot kennelliittoon:
Silmät terveet ja polvet 0/0, jee!! :)

Vielä kun olisikin niin, että on sattunut virhe ja se kyynärpää olisikin puhdas.......toivossa on hyvä elää!:)

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Kisavalmiita(ko)??

 

 

Blogi muutti ihan vaan pikkusen tän kuvan laadun :(
Treenailtu on säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta eteenpäin ollaan päästy. Koko ajan takaraivossa kolkuttaa se ajatus päästä kisoihin ja sitä kohti tähdätään.
Tänään katselin tokokokeiden kisa kalenteria ja pieni houkutus tuli ilmoittaa Irwin tuonne 28.4 oleviin tokokisoihin, mutta mutta.....ehkä pitäisi lopettaa toi jahkailu ja tekosyiden keksiminen ja oikeasti ottaa itseään niskasta kiinni. Tosiaan nyt on oikeakin tekosyy, riippuen täysin siitä milloin ensi kuussa päästään uusinta kuviin, niin katsoen varoaikojen suhteen että ilmoittaako vai eikö.
Tämän kuun lopussa pitäisi soitella tuonne Seinäjoen eläinklinikalle vähän, että milloin olisi mahdollisuutta päästä kuvauksiin.
Ilmoitin Irwinin silmä-ja polvitarkkiin ja sinne olisi tarkoitus 15.3 mennä, eli jo tämän viikon lauantaina, hiukan jännittää.....

Liityin myös Pirkanmaan Palveluskoiraharrastajiin ja sielä koulutuksissa olisi tarkoitus meitä ruveta näkymään. Ilmoittauduttiin nyt Millan kanssa kesällä alkavaan PK-jälkiryhmään ja innolla jo odotan kurssien alkamista.
PK-tottis ryhmään olisi tarkoitus myös päästä, mutta vielä ei ole vastausta kuulunut.
Mielenkiintoisia koulutuspäiviä ja seminaareja on myös tiedossa ja mahdollisuuksien mukaan niihin olisi tarkoitus päästä osallistumaan:)
Vielä kun alkaisi Haku-ryhmä......:)
Mutta tällaisia pieniä suunnitelmia meillä :)

Tänään otin operaatiokseni näin vapaapäivän kunniaksi pestä Irwin, on se kyllä komee poika<3 br="">


Tänään käytiin Millan kanssa ottamassa kunnon treenit. Otin myös hyppy esteen mukaan, nyt kun noi kentät on vihdoinkin sulanut ja uskaltaa sielä hypyttää.
Irwinillä oli hyvä vire päällä heti alusta alkaen, samantien kun pääsi irti hihnasta oli innokkaasti tekemässä.
Tänään tosin tuntui Irwinillä olevan virtaa vähän turhankin ja se näkyi seuruussa edistämisenä. Irwin oli koko ajan sitä mieltä että menee askeleen edellä minua, vaikka palautin käskyllä takaisin oikealle paikkaa. Seuruu oli myös melko väljää joissakin kohdin.
Milla toimi meidän liikkurina ja oli helpompaa itsekin toimia kun oli joku toinen kertomassa miten Irwin tekee ja teinkin sitten Irwinin kanssa Millan ohjeistuksesta ihan lyhyillä askeleella seuruuta, jotta joutuu miettimään oikeaa paikkaa ja keskittymään mitä tehdään ja tämä auttoi.
Liikkeestä maahanmenoa otin muutaman kerran ja tämä sujuu jo todella hyvin, Irwin menee suorassa linjassa maahan heti käskyn saatuan. Muutaman liikkeestä seisomisen otin maahanmenon ja jälkeen ja yllätyksekseni Irwin pysähtyi heti seisomaan.


Tosiaan tänään oli mukana myös hyppyeste. Alkuun otin vain hyppyä niin, että käveltiin esteelle ja Irwin hyppäsi ja itse kävelin hypyn ohi, eli periaatteessa hypyn läpi kävelemistä ja "hyppy" käskyn vahvistamista.
Tämän jälkeen otin Irwinin perusasentoon ja Milla meni palkan kanssa hypyn toiselle puolelle ja annoin Irwinille "hyppy" käskyn ja Milla palkkasi sitten Irwinin. Näitä otettiin useampi toisto, sillä Irwinillä oli jossakin vaiheessa se että este oli niin kauhean jännittävä, eikä meinannut millään hypätä, joten nyt otettiin treeneissäkin varman päälle. Tänään Irwin ei kyllä estettä jännittänyt, vaan oikein vauhdikkaasti esteen ylitti, vaikka pidensin matkaa aina joka toistolla hiukan, niin silti meni hypyn yli, eikä yrittänyt kiertää.
Loppuun otin vielä muutaman hypyn ilman, että Milla oli antamassa palkkaa toisella puolella ja Irwin kyllä on tajunnut hypyn todella hyvin ja kääntyi hypyn jälkeen minuun päin.

Olen kyllä todella tyytyväinen meidän edistymiseen ja nyt oikeasti rupeaa tuntumaan siltä, että se kisoihin pääseminen ei olekaan enään niin kaukainen haave:)

Alla muutama viedo meidän tämän päivän treeneistä:)


Liikkeestä maahanmeno


Liikkeestä seisominen




Irwinin sivulla olo treeni sekoilua :D